Historiamme

Se oli aikoinaan hieno ja sopiva alku Fjällgårdenille eli Tunturikartanolle (tai niinkuin paikan nimi siihen aikaan oli Fjällstugan eli Tunturimökki) kun hänen kuninkaallinen korkeutensa prinssi Carl 7. maaliskuuta 1910 vihki sen yhdessä kylästä hotellille tulevan vuorijunan kanssa. Tähän aikaan Åre oli kesäturistipaikka, johon ”hienompi väki” kaupungeista saapui junalla nauttimaan raittiista ilmasta ja kokemaan upeaa ympäristöä. Siitä lähtien on vauhti ja hyvä meno ollut Fjällgårdenin kunniasana. Pihalle rakennettiin myös tenniskenttä. Kun vieraat myöhemmin ymmärsivät nauttia Åresta myös talvikuukausina, tapahtui se kelkkailun, curlingin, jäätanssin ja taitoluistelun merkeissä. Luistelun keskipisteenä toimi luistinrata Fjällgårdenin pihalla. Vaikka laskettelu alkoi pikkuhiljaa jo 1930-luvulla, tuli sen läpimurto vasta vuosina 1953-54, jolloin Åre järjesti hiihdon MM-kilpailut. Niissä kilpailuissa Sveitsin ja Yhdysvaltojen joukkueet majoittuivat Fjällgårdenissa. Lopputarina onkin sitten Ruotsin laskettelun historiaa ja löytyy hotellimme seinistä, pöydistä, tuoleista ja kattorakenteista…